Arvon barbaareita ei pyydellä pitelemään puheita kommunismista perinteisten poliittisten järjestöjen vappumarsseille ja yleensä barbaarit ovat vain naureskelleet vappupuheiden pitäjille ideologisen kumiperunasalaatin ja kuivan vegaaninakkisopan syöttäjinä. Tällä kertaa muutamat meistä alkavat kuitenkin iskeä tiskiin boomia ja bappia – tiukimpia tietämiään bassorumpuja ja virveliniskuja – ja mumista freestylenä kirkasta tihkuvia vappupuheita ja skrätsätä sekaan genrensä apokryfisimpiä iskulinjoja.[1] Arvon elämästä syrjäyttämät barbaarit ottavat tuotannon käsiinsä ja sämpläävät aikojen pulssia yhteiskunnallisen kamppailun luuppeihin. VMG
“Proletaarinen miekkatyyli.. jos se mitä sanot on totta niin kommunistit ja proletaarit voivat olla vaarallisia.. Luuletko, että proletaarinen miekkasi voi päihittää minut?”
RUMPUBREIKIN LUUPPI
Vappuna ei pidä tuhlata aikaa siihen typerään kysymykseen, että mitä pääoma on. Tiedämme sen jo liian hyvin. Näemme tieteellisestä näkökulmastamme silmät ristissäkin sen, miten pääoma on kuolemassa ympärillämme hirvittävällä tavalla. Ja itse asiassa se on jo nyt kuollut, kuollut omiin ristiriitoihinsa, mikä oli nähtävissä jo Karl Marxin päivinä, ja meidän on järjestäydyttävä kamppailuun kommunismin luomisen puolesta, niin kuin voisimme olla varmoja pääoman aikakauden päättymisestä. Emme suostu enää olemaan pääoman biologiaa. Teemme sen ruumiinavausta.
Kapitalisteille kerääntyvän lisäarvon tuotantoprosessi onnistui sisällyttämään ihmisen ja tämän tuottavan toimeliaisuuden alistaen itseensä, ja kehittämään niitä omiin perversseihin tarpeisiinsa vaarantaen kaikki elämän muodot maapallolla. Ihmiset opetettiin mittaamaan työnsä arvoa ajassa voidakseen vaihtaa sitä toisten työhön, mutta tämä käytäntö rikkoi ihmisen luonnollisen yhteisöllisen olemuksen, ja kadotti rakkauden ihmisen toimeliaisuuden taustalta. Jotkut meistä alkoivat puhumaan pääoman totaalisesta hallinnasta sekä ihmislajin kesyyntymisestä osana pääoman aineellista yhteisöä. Nämä barbaarit tunnistivat arvontuotannon lopettamisen ja ihmisten tarpeita välittömästi täyttävän tuotantojärjestelmän luomisen eli tämän maailman rakenteiden hylkäämisen ainoana historiallisesta realistisena ratkaisuna.
Luokkamme viime vuosisadan unelmat työläisten vallasta ovat kuitenkin jo särkyneet, emmekä enää kamppaile lisäarvon tuottamista varten kehitetyn työmme itsehallinnan puolesta. Tästä haaveilevat enää nostalgiaansa eksyneet perinteisen työväenliikkeen ideologit. Tiedämme etteivät käsiimme juurtuneet ja silti vieraiksi jääneet tuotantovälineemme voi vapauttaa meitä. Emme kuitenkaan ole vielä löytäneet tämän uuden kamppailusyklin uutta rakentavia muotoja.
Niiden löytämiseksi meidän on tunnistettava toisemme ja todelliset tuotantovoimamme. Tarvitsisimme karttoja toistemme luo: karttoja elämää luovien ja tarpeitamme täyttävän tuotannon prosesseista voidaksemme järjestäytyä ja kamppailla uudelle tavalla, sillä palkkatyön petaamista asetelmista käsin, tavarafetisismin verhoamassa spektaakkelissa, jossa kaikki keskittyvät pakon sanelemina vain oman työvoimansa myymiseen muiden työvoiman ostamiseen, näemme vain itsemme.
SAKSIKÄDEN LEIKKAUKSET
DJ tiputtaa raidan kohtaan millä räppäri hokee: ”Punasii päin. Punasii päin. Punasii päin. Ainakaan valoissa venaile en, varsinkaan ku kukaan ei tuu mistään suunnasta. Turhaa touhua noudattaa arvolakia, koska se ei palvele ihmisen tarkotusta. Kävellään punasii päin, teidän arvoja päin, arvon tuottamista päin.” Ja aloittaa villin skrätsirutiininsa.
Meitä otteessaan pitävä arvontuotanto olisi saattanut jo tukehtua omiin ristiriitoihinsa ilman sen rinnalla seisovaa valtiota. Mikään ei ole muuttunut Pariisin kommuunin päättäneistä veripäivistä. Yhteiskunnallisen vallankumouksen ennakkoehto on yhä sortavan valtion – armeijan, poliisin, oikeuslaitoksen ja vankiloiden – lakkauttaminen.
Askeleita tätä kohden otettiin jo esimerkiksi George Floydin nimissä syntyneissä mellakoissa, joissa kamppailtiin poliisivoimien lakkauttamiseksi. Katsotaan kuitenkin ympärillemme. Näyttää siltä, että Suomessa ja monissa muissa maissa liian monet taitavat vielä haluta ja voida olla kyttiä ja taistella mellakkavarusteissa osattomia luokka- ja ihmistovereitaan vastaan; tai palkattuja sotilaskomentajia tai tykinruokaa pääoman sodissa ympäri maailmaa ja myydä henkeään palkkaansa vastaan ja kuolla hallitsevan luokan elämäntavan turvaamisen puolesta.
Yksityisomaisuutta ja kapitalista tuotantotapaa suojaavien valtion väkivaltainstituutioiden heikentyminen, niiden suojausten pettäminen ja syttymisherkkyys on kuitenkin aikamme todellinen kehitystendenssi, joka liittyy pääoman kriisiytymiseen – vaikka toistaiseksi pääoma onkin kyennyt käyttämään omaa kriisiytymistään vain hyväkseen ja murhaamaan kiveksi kuollutta työtä. Kriisit ovat vain tyhjentäneet pöytää kuolleesta työstä luodakseen tilaa uuden elävän työn lisäarvon riistämiselle. Kommunismin historiallinen liike tai toisinsanoen ihmislaljin yhteisöllisen olemuksemme palauttaminen sen itsensä haltuun voi kuitenkin edetä vasta sitä mukaa kun omaisuus ja sen väkivalloin suojatut oikeudet väistyvät.
Ei muuta sotaa kuin luokkasotaa – ja meidän luokalla on kung-fu -tyylejä!
ÄMCEET MIKKIKOPISSA
Tsekatkaa vielä näitä deejiin skärtsitekniikoita: “Kaikki hyvät on köyhii, sille, sille!” Ja perään Arja vielä kohta Arja Saijonmaan versiosta Guantanamerasta: ”maailman jokainen köyhä on samaa lihaa ja verta”. Studioon on saapunut kuitenkin myös joukko nälkäsiä mc:eitä. Ai keitä?
Jos et tiennyt keitä me ollaan, kohta vittu tiedät. Kommunisaatio on proletariaatin, kaikkien niiden asia, joilta puuttuu omaisuutta itsensä elättämiseen ja joilla ei siksi ole aineellisia intressejä kapitalismin puolustamiseen. Vallankumous ei siis tosiaankaan ole vain tiettyjen työläisryhmien tehtävä, kuten perinteisessä työväenliikkeessä vielä ajateltiin, vaan luonteeltaan universaali: se voi olla olemassa vain meidän kaikkien juttuna. Se ei hyväksy omistajia ja heidän kätyreitään, mutta on muuten avoin kaikille ihmisryhmille.
Kommunistinen vallankumous ei kuitenkaan tarkoita proletariaatin hallitsemaa maailmaa, vaan proletariaatin lakkauttamista sen itsensä toimesta. Me kenties olemme orjia, mutta tavoitteenamme ei ole tulla edes orjattomiksi herroiksi, vaan pikemminkin kumota koko herran ja orjan välinen kissa-hiiri -leikki.
Vallankumous koostuu siten vähintäänkin potentiaalisesti kaikista ihmisistä. Olemme kaikki pääoman orjia lukien mukaan hallitsevan luokan jäsenet – jotka ovat nykyisin yltäkylläisyydessäänkin onnettomampia pirulaisia kuin aiempien sukupolvien edeltäjänsä. Vapautuminen lähtee liikkeelle kun kykenemme olemaan näkemättä toisiamme pääoman kategorioiden lävitse proletaareina, keskiluokan jäseninä tai edes kapitalisteina. Tämä ei kuitenkaan ole vain tahdon asia vaan tapamme nähdä toisemme syntyy yhteiskunnallisista välttämättömyyksistä – joita vastaan voi kuitenkin järjestäytyä ja kamppailla. Näitä tekniikoita olemme kehittöneet viime vuosisatojen luokkataisteluissa.
SAMPLEN CHOPPAUS
Pariisin kommuunista alkaen vallankumoukselliset ovat olleet kiinnostuneita kaikkialle maailmaan laajenemaan kykenevästä kommuunimuodosta. Se on kamppailuista noussutta todellisuutta, joka idean kautta kutsuu kohti uudenlaista todellisuutta. Tulevan kommunismin fragmenttina se kokoaa kommunistit ympäri maailmaa puolelleen. Sen rajat eivät vastaa minkään valtion rajoja, sillä sen joukoissa marssivat mustat liput merkitsevät kuolemaa kansallisvaltiolle.
Kommuuni on kuitenkin sisällöltään moniselitteinen. Kommuunimuotoon liittyy suoran demokratian elementtejä, mutta pelkäksi suoraksi demokratiaksi ymmärrettynä siitä voi helposti tulla pelkkä kapitalististen yhteiskunnallisten suhteiden uusintamisen väline. Se, keistä kommuuni koostuu, ja mitä se tekee, kehittyy historiassa. Maailmanvallankumouksen mukanaan tuoma kommuunii on vasta matkalla tänne tulevaisuudesta.
Näemme kuitenkin jo, että aikamme luokkataistelusyklin kommuunimuodon on kietouduttava toimeentulon ympärille. Itse asiassa jo Pariisin kommuunin musertavien veripäivien jälkeen oli vallankumouksellisten polttavin kysymys kaupungin ja maaseudun suhde ja vallankumouksellisten ruokkiminen. Voidaksemme hallita toimeentuloamme on ihmisille tarpeellisten tuotantoprosessien tekijöiden järjestäydyttävä keskenään.
Porvarit eivät ole koskaan uskoneet ihmisten kykenevän järjestämään keskenään yhteisiä tuotannollisia asioitaan. Tämä maailmanhistorian yleisin yhteisökäytäntö voi vaikuttaa epäuskottavalta vain sille, joka on tottunut siihen, että muut tekevät työt omasta puolesta. Me proletaarit alamme muuttua kommunisteiksi siinä pisteessä kun kykenemme täyttämään meidän kaikkien tarpeet yhteistoiminnalla. Kenenkään pääsyä ruokaan ja asuntoon ei saa rajoittaa sillä ne voidaan varmistaa kaikille.. Perustarpeiden tuotantoon käytetty osuus kattaa vain pienen osan kokonaistuotannosta. Miten niitä tuottavat voimamme kasvaisivatkaan, jos kapitalistiseen tuotantotapaan kytkeytyvien – omistajien, kauppamiesten ja näiden byrokraattien – tuottamaton toiminta tehtäisiin muillekin hyödylliseksi sekä vapautettaisiin nykyiset tuottajat herrojen luksustarpeiden palvelemisen tehtävästä ja otettaisiin palkkatyöstä rakenteellisesti syrjäytetyt luokkatoverimme mukaan tuottavaan toimintaan.
KAIKUA JA EFEKTEJÄ HISTORIASTA
Työläisten järjestäytymisen ja kamppailun heittämällä merkittävin keksintö noiden Pariisin veripäivien jälkeen 1900-luvulla oli pyrkimys ottaa kaikki valta työläisneuvostoille. Ne rajoittuivat kuitenkin vain tiettyjen tuotantolaitosten palkkatyöläisiin eivätkä ne kyenneet sitomaan tuotantolaitoksia toisiinsa yhteisen tuotantosuunnitelman muodossa eivätkä siten myöskään uusintamaan ihmiselämää. Kuten Saksan vallankumouksen jälkeen kokemustaan työläisneuvostoissa analysoineiden Jan Appelin ja Paul Mattickin kaltaiset kommunistit totesivat: emme tuolloin vielä tienneet mitä kommunismi on ja miten sen voisi toteuttaa itsejärjestäytymisellä. Nyt ja heidänkin avullaan tiedämme paremmin. Näiden vallankumouksellisten kokemuksia reflektoiva teoreettinen työ on kantanut hedelmää ja mikä tuhat verroin tärkeämpää: historian vanha myyrä on ehtinyt kaivaa kommunismin kaikkien ulottuville ja elämän osaksi kapitalismin yhteiskunnallistettua tuotantoa, vaikkemme sen mahdollisuutta vielä luokkana tunnistakaan.
Työläisneuvostot eivät siis voi enää ajassamme rajata toimivaltaansa tietyille työpaikoille tai tuotannon aloille vaan niiden on saatava kaikki piiriinsä. Niiden on järjestäydyttävä kaikissa elämän tiloissa ja varmistettava ihmisten toimeentulontulon lisäksi myös ihmisten vapaa kehitys, ja se, ettei ihmisyhteiskunta tuhoa muuta luontoa. Tämä edellyttää arvotuotannon asettamista tähtäimen ristiverkkoon, luopumista tuotannon arvon mittaamisesta ja sen vaihtamisesta muiden työläisten ja tuotantolaitosten kanssa ja korvattava se yhteisesti hallituilla tuotantoprosesseilla, jonka tuloksia jaetaan kaikkien yhteiseen käyttöön.
BIITTI RÄJÄYTÄÄ PARTYT
Tästä näkökulmasta myös puoluemuodolla on vielä funktionsa luokkamme kommunistisessa itsejärjestäytymisessä. Kysymys ei ole viime vuosisatoina meidät kaikki pettäneestä poliittisen järjestelmään osallistuvasta järjestömuodosta, joissa toiset toimivat toisten puolesta. Aikamme kamppailusyklissä potentiaalinen puoluemuoto ei ole edes muodollinen organisaatio sinänsä, vaan voimme ajatella sitä itseorganisoituneiden neuvostojen yhteenliittymänä, joka suuntautuu kohti kapinaa ja joka tavoittelee yhteistä tuotantoa yhteistä käyttöä varten. Tästä sen olemuksesta ei voi äänestää. Kommunistinen puolue on kommunisaation hetkellä turvaa, hoivaa ja elintarpeita tarjoava punaisen rakkauden armeija, jonka yhtenäisyys on orgaanista eikä ylhäältä käsin pakotettua.
Luokkayhteiskunnat historiaan jättävä kommunistinen puolue merkitseekin uuden ihmisyhteisön tulemista, yhtä lailla maailmanyhteisön kuin jokapäiväisen elämän täyttävien yhteisöjen muodossa eikä sitä voida määritellä byrokraattisilla säännöillä, vaan ainoastaan sen todellisesta olemassaolosta käsin. Tämä puolue asettuu vastakkain pääoman itseensä sisällyttämän ihmiselämän kanssa ja ennakoi kommunistista elämänyhteisöä.
Yhteiskunnallisella vallankumouksella voi olla vain tämän yhteisöllisen kokonaisuuden näkökulma, sillä sen kapina edustaa – vaikka se tapahtuisi vain yhdellä tehdasalueella – ihmisen vastalausetta epäinhimillistä elämää vastaan, koska se lähtee liikkeelle yksinäisyyteen jätetyn yksilön näkökulmasta, ja koska yhteisö, jonka erottumista itsestään yksilö vastustaa, on ihmisen todellinen yhteisö, ihmisluonto.
Kommunistinen vallankumous on luonteeltaan totaalinen, koska se lakkauttaa kapitalismia rakenteistavasta työnjaosta kumpuavat ristiriidat ihmisten välillä ja avaa kaikille mahdollisuuden uuteen tapaan tulla toimeen, olla, itsenään ja yhteisöissä, tuottaa, saada ja elää. Seksuaaliset, sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset vallankumoukset ovat kaikki vain sen osittaisia piirteitä. Yhden vallankumouksen asettuminen hallitsevaksi on vallankumouksen silpomista, sillä vallankumous voi olla olemassa vain olemalla kaikkea. Vallankumouksella on biologiset ja siten kosmiset ulottuvuutensa.
POSSEN BLUNTTITAUKO STUDIOLLA
Tähän totaaliseen kommunisaatioon tai arkisemmin ihmisten ja luonnon tarpeet tunnistavan ja täyttävän tuotantotavan kehittymiseen kytkeytyvien yhteisöjen, neuvostojen ja muiden vapaasti yhdistyvien tuottajien keskinäinen järjestäytyminen vaatii kuitenkin uudenlaista ymmärrystä elämää uusintavista ja ihmisten muita tarpeita täyttävistä tuotantoprosesseista sekä niiden potentiaalisista tekijöistä. Voidaksemme suunnitella yhteiskunnallista tuotantoamme meidän opittava tuntemaan kapitalismissa läpinäkymättömäksi jäävä maasto eli se kenen kanssa ja millä resursseillamme voimme suunnitella yhteiskunnallista vallankumousta ja elämää.
Meidän on siis yhdessä luotsattava itsemme näistä kapitalismin ulapan myrskyistä karikkoisia väyliä pitkin kohti kommunismin vapaan kehityksen rantaa. Tarvitsemme siis karttaa päästäksemme jonnekin, jossa emme ole vielä olleet, ja jonka maastoa emme vielä tunne; päästäksemme kapitalismista kommunismiin, voidaksemme järjestää yhteiset asiamme ilman arvomuotoa ja valtiota; löytääksemme vihdoin toisemme, voimavaramme ja ne tuotantoprosessit, joihin voimme osallistua ja joiden tuloksia itse tarvitsemme. Kommunistisen vallankumouksen on siis oltava sen perinteisempien määreiden lisäksi yhtäaikaisesti suuri ja tuotantovoimiamme alhaalta käsin kartoittava tutkimus.
Arvontuotannon ehdoilla kehittyneitä tuotantovälineitä ei voi käyttää suoraan vapautumiseemme, eikä spektaakkelin yhteiskunnassa virittyneitä halujamme voida pitää inhimillisine tarpeinamme. Siksi tuotantovoimamme ja todelliset tarpeemme on kartoitettava, jotta tiedämme mikä niistä on meille hyödyllistä ja säilyttämisen arvoista ja mikä elämälle haitallista ja siksi tuhottavaa. Kommunisti tarkkaillee katsellessaan voimalaitoista, tehdasta, ruokakauppaa, busseja, maatilaa tai itseään peilistä sitä. mitä nämä voisivat olla kommunismissa. Tämä on jotain aivan muuta kuin niiden käyttö kapitalismissa. Se miten asiat voisivat olla, on kuitenkin perustavasti sen ehdollistama, miten asiat ovat nykyisellään. Tämän vuoksi invetaarion tekeminen ihmisten voimien avoimeen kirjaan olemassa olevista resursseistamme on ensimmäinen askel, kun aletaan tuottaa todellista tarinaa kommunismista.
LO-FI MASTEROINTI
Kartoittamisen pyrkimyksenä on sellaisen ihmisyhteisön syntyminen, jossa sekä yksilö että yhteisö pääsevät vapaasti kehittymään. Kaikki on sallittua, paitsi se, mikä estää vapaata kehitystä. Vapaa kehitys merkitsee loputonta määrää subjektiivisuuksia ja elämänmuotoja. Monia niistä meidän on vaikea edes tällä hetkellä kuvitella.
Kommunismi ei ole siten pelkästään kapitalismin loppu, vaan se on kaikkien luokkayhteiskuntien loppu, luonnon ja ihmiskunnan välisen metabolisen repeämän loppu sekä sivilisaationa tunnetun neoliittisen vastavallankumouksen loppu. Kommunismi ei kuitenkaan tarkoita paluuta ihmiskunnan ja luonnon väliseen esihistorialliseen dynaamiseen tasapainoon, vaan kokonaan uuden dynaamisen tasapainon luomista, joka avoimena ja äärettömänä joutuu kamppailemaan teollisen kapitalismin pitkän varjon kanssa. Vapaan kehityksen maksiimi laajenee ihmisestä koskemaan koko luontoa. Kommunismi merkitsee dynaamista tasapainoa ihmisen vapaan kehityksen ja luonnon vapaan kehityksen välillä. Tämä auttaa meitä erottamaan pihamaan ja aarniometsän toisistaan. Se, mistä luonnon vapaa kehitys lopulta kuitenkin koostuu, on ihmisten vapaasti päätettävissä. Luonnossa ei ole yhtä ainoaa näkökulmaa, joka voisi ohjata meitä – sudet haluavat jotain muuta kuin delfiinit.
Kommunismi tekee maailmasta uudestaan taianomaisen, jossa kaikkea kohdellaan potentiaalisena kehittymiseen kykenevänä persoonana. Tunnistamme vihdoin rakennetun ympäristön esi-isiemme ja luonnon väliseksi yhteistyöksi, jonka tavoitteena on meidän vapaa kehityksemme. Kuollut työ ei enää hallitse meitä pääomana, vaan edeltäjiemme meille rakentama maailma johdattaa meidät pois esihistorian väkivallasta kohti todellista ihmiskunnan historiaa, joka ei enää ole tarina välttämättömyydestä vapautta vastaan, vaan vapaudesta välttämättömyytenä. Kommunismi saattaa kestää miljoona vuotta.
VIELÄ LÖYTY YKS RAPSAKKA SNARE
Dialektiikalla voi todellakin rikkoa tiilejä niinku René Vienetin kung-fu elokuvassa [2]! En garde! Kannattaa kokeilla meidän proletaarityyliä!
ALAVIITTEET
[1]Jasper Bernesin Red May Theses-teksin rungon inspiroimaa alkuperäistä tekstiä on vapaasti ja perustavasti muokattu – detournattu situationisteilta opittuun tapaan – tämän lähitulevaisuudessa suomeksi julkaistavan “Vallankumouksen tulevaisuus”-teoksen, kommunismissa elävän Jacques Camatten ja muiden ihmislajin tieteen profeettojen sekä muiden ulapalla olevien kommunistien myöhempien muminoita sämpläten.
[2] Vapun jälkeiseen elokuva-iltaan sopii René Vienetin situationistinen kung-fu -elokuva Can Dialetics Break Bricks?
[3] Remix soon come!